Ladataan Tapahtumat
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Hevisauna 2017

6.11.2017 @ 18:00

Perinteinen yhteistapahtuma, Hevisauna on vuorossa päräyttävästi maanantaina 6.11. KYSS:n kanssa useasti järjestetty tapahtuma laajentuu tänä vuonna ottaen mukaansa myös Åbo Akademin ”rokkikerhon” RÅAn. Nyt pääsee tutustumaan siis myös toisen yliopiston raskaan musiikin ystäviin, melkoista!
Paikkana toimii TuKYn Parkin yläkerta yliopistomäen vierellä, paikalle löytää helposti vaikka navigointipalveluilla. Ohessa vielä KYSS:n kuvaus tapahtumasta:

Hei sun heiluvilles!
Hevisauna on täällä taas. Lauteille kipuavat Sauna-Timon sijaan paremman puutteessa Kauppatieteiden ylioppilaiden soitannallinen seura (tuttavallisemmin KYSS), TYRMY ja RÅA.
Aiempina vuosina tapahtuma on herättänyt ensin uteliaisuutta, naapurit yöuniltaan ja sen jälkeen laajalti paheksuntaa. Parkin yläkerrassa lyödään ainakin löylyä ja saunan sekä kaljan lisäksi lämpimänä on tunnelma. Tarjolla on hevimusiikkia korville, silmäniloa sokeille sekä muitakin kokonaisvaltaisia elämyksiä kaikille aisteille. Tule siis maanantaina 6.11. paikalle katsomaan, palavatko tällä kertaa kirkot vai hermot. Tarjolla on pientä purtavaa ja satunnaisia virvokkeita, mutta suosittelemme myös OPM.

MITÄ: Hevisauna
MISSÄ Parkin yläkerrassa (Parkinkatu 6)
MILLOIN: Maanantaina 6.11. klo 18 alkaen

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
6.11.2017
Aika:
18:00
Avaa Facebook-tapahtuma

Tapahtumapaikka

Parkin yläkerta
Parkinkatu 6 TURKU Suomi
« Takaisin